Nuohouskilpailu vapautui – Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla ainakin 11 yritystä

Vuosi 2019 on tuonut muutoksia nuohoukseen. Vuoden alussa muuttuneen pelastuslain mukaan kiinteistönomistajalla on vapaus valita nuohooja markkinoilta.
Uutiset
15.09.2019

Nuohouskilpailu vapautui – Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla ainakin 11 yritystä

Nuohousuudistus toi mukanaan pelastuslaitosten sääntelemästä piirinuohousjärjestelmästä luopumisen. Tämän myötä koko maassa siirryttiin nuohouspalvelujen vapaaseen tarjontaan, eli kuluttajalla on nyt mahdollisuus ostaa palveluita itse valitsemaltaan nuohoojalta.

Sisäministeriön mukaan uudistus liittyi hallituksen tavoitteisiin karsia kuntien tehtäviä, purkaa normeja ja lisätä kilpailua. Sisäministeriö painottaa tarpeen nuohoussääntelyjen uudistamiseen olleen esillä jo pitkään. Erityisesti kiinteistöjen omistajat ovat halunneet lisätä valinnanvapautta ja joustavuutta nuohouspalveluiden käytössä. Sääntelyn purkaminen parantaisi myös yritystoiminnan edellytyksiä ja uusien nuohousyrittäjien mahdollisuuksia tulla alalle. Myös Pohjanmaan Kiinteistöyhdistys pitää nuohousuudistusta tervetulleena.

Tiivistelmä nuohousalan muutoksista ja lista Pohjanmaalla ja Keski-Pohjanmaalla toimivista nuohoojista yhdistyksen jäsentiedotteessa.

Piirinuohousjärjestelmästä on luovuttu Pohjanmaalla 1.2.2019 ja Pietarsaaren & Keski-Pohjanmaan alueella jo 1.7.2018.

 

Nuohoojan tilaaminen nyt taloyhtiön vastuulla

Tähän saakka pelastuslaitoksilla on ollut velvoite huolehtia nuohouspalveluiden järjestämisestä. Jatkossa pelastusviranomaisella on vain valvontavastuu ja taloyhtiöiden on itse muistettava tilata vuotuinen nuohouksensa. Pohjanmaan Kiinteistöyhdistyksen toiminnanjohtaja Arto Saarikoski alleviivaa, että vuosinuohouksen pakollisuus perustuu pelastuslain määräykseen. Nuohouksen määrävälit pysyvät uudistuksessa ennallaan.

”Taloyhtiöiden on nyt entistäkin tärkeämpää huolehtia, että huoneistossa olevien tulisijojen ja hormien nuohous tulee määräajoin hoidetuksi. Aiemmin piirinuohoojat ottivat yhteyttä asiakkaisiin, mutta säädösten muututtua kiinteistönomistajan oma vastuu kasvoi”, sanoo Kiinteistöliiton pääekonomisti Jukka Kero.

Taloyhtiössä sijaitsevien tulisijojen nuohouksen varmistavat usein taloyhtiön hallitus tai isännöitsijä pitämällä kirjaa siitä, että nuohoukset tulevat säännöllisesti hoidetuksi. Pienissä taloyhtiöissä vastuu nuohouksista on voinut kuitenkin käytännössä jäädä osakkaille.

”Taloyhtiön on syytä olla asiassa aktiivinen, sillä kyse on koko yhtiön ja kaikkien huoneistojen sekä asukkaiden paloturvallisuuden kannalta merkittävästä asiasta”, Kero muistuttaa.

 

Nuohousalan Keskusliitto 

Siirry "Uutiset"-sivulle