Toimintakertomus 2022

Toiminnanjohtajan katsaus

Pohjanmaan Kiinteistöyhdistys ry. toimii Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan alueella. Kahden eri maakunnan alueella toimiminen sekä kaksikielisyys ovat yhdistykselle sekä rikkaus että haaste. Pyrimme palvelemaan kaikkia jäseniämme mahdollisimman hyvin.

Viime vuosi oli haasteellinen koronapandemian edelleen jyllätessä ja Venäjän aloittaman hyökkäyssodan Ukrainassa takia. Näiden lisäksi tai yhteisvaikutuksena korot lähtivät nousuun ja inflaatio laukkasi. Myös energian riittävyydestä oltiin epävarmoja, sillä sähkön ja maakaasun tuonti Venäjältä loppui. Monelle taloyhtiölle tämä tiesi kustannuksien nousua ja usea yhtiö joutuikin perimään ylimääräisen hoitovastikkeen osakkailta kulujen kasvaessa.

Etätyö on tullut jäädäkseen ja viime vuonna työskenneltiin pääsääntöisesti etänä. Myös suurin osa yhdistyksen tapahtumista järjestettiin webinaareina, ainoastaan marraskuun alussa ollut talousarvioaiheinen kiinteistöilta järjestettiin lähitapaamisena.

Vuosi 2022 oli omalta osaltani lyhyt, sillä aloitin toiminnanjohtajana 19.12.2022. Pitkäaikainen toiminnanjohtaja Arto Saarikoski irtisanoutui tehtävästään 23.9.2022 ja yhdistys toimi lähes kolme kuukautta ilman toiminnanjohtajaa hallituksen johdolla.

Tilaisuuksia järjestettiin jäsenille valitettavan vähän. Yhdistyksen ”passiivisuus” saattoi vaikuttaa siihen, että uusia jäseniä tuli vain muutama enemmän kuin eronneita jäseniä oli. Yhdistyksessä oli vuoden 2022 lopussa 628 jäsentä.

Yhdistyksen taloustilanne oli kuitenkin hyvä vuonna 2022. Yhdistyksen talouteen ei korona juurikaan vaikuttanut, koska pääosin jäsenmaksutuottoihin perustuva talous on hyvin vakaalla pohjalla ja taseeseen on vuosien varrella saatu kerättyä hyvä puskuri vaikeampiakin aikoja varten. Myös sijoitusasunnot tuovat yhdistyksen talouteen turvaa.

Vuonna 2023 tulemme kehittämään toimintaamme erityisesti jäsenkyselyissä, yleisessä näkyvyydessä, jäsenviestinnässä ja koulutuspalveluissa. Yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa tullaan lisäämään. Yhdistys pyrkii henkilöstön kouluttautumisen osalta jatkuvaan kehittymiseen, jotta jäsenpalveluiden laatu saadaan pidettyä korkealla tasolla. Koko yhdistyksen toiminnan lähtökohtia ovat asiantuntemus ja yhteistyö keskeisten sidosryhmien kanssa. Kaikkein tärkeintä sekä yhdistyksen luottamushenkilöille että toimiston väelle on sellaisen palvelun tuottaminen, josta jäsenet saavat mahdollisimman suuren hyödyn.

Mervi Ala-Prinkkilä
toiminnanjohtaja

 

► TOIMINTAKERTOMUS 2022 (pdf)